EMKn Purjehduskoulu 2017

Lasten purjehduskurssit 2017

Hauskaa ja opettavaista liikuntaa purjehduksen parissa. Espoon Merenkävijät (EMK) järjestää Haukilahdessa kaikille avoimen purjehduskoulun purjehduksesta kiinnostuneille uimataitoisille 7 – 13 vuotiaille. Purjehduksen alkeis- ja jatkokursseja järjestetään kesäkuussa ja elokuussa ja ne ovat viikonmittaisia. Purjehduskurssien jälkeen on mahdollista jatkaa harrastusta seuran purjehdusharjoitteluryhmissä.

UUTUUTENA Kurssit ovat koko päivän kestäviä klo 9-17 jossa aamu- ja iltapäivä vierähtää monipuolisen purjehdus- ja liikuntaohjelman parissa.

Purjehduskoulun kurssit (alustava, joitain tarkennuksia voi vielä tulla)

Purjehduksen alkeiskurssi:

Kurssin tavoitteena on, että purjehtija hallitsee jollalla laiturista lähdön ja laituriin tulon sekä purjehtimisen eri suuntiin kevyessä tuulessa. Alkeiskurssilla opitaan jollapurjehduksen ja vesillä liikkumisen perustaidot mm. veneen rikaus eli purjehduskuntoon laittamisen, jollan käsittelyyn ja turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten väistämissäännöt, yleisimpien merimerkkien tunnistus ja solmut. Taitojen harjoittelu tapahtuu osaksi teoriassa rannalla ja käytännön harjoittelua vesillä osaavien ohjaajien ohjauksessa.  Opetusveneinä alkeiskursseilla käytetään pääasiassa yksinpurjehdittavia optimistijollia.

•         5.-9.6 (vko 23) Purjehduksen alkeiskurssi klo 9-17. TÄYNNÄ!

•         12.-16.6 (vko 24) Purjehduksen alkeiskurssi klo 9-17 TÄYNNÄ!

•         19. - 22.6. (vko 25) Purjehduksen alkeiskurssi klo 9-17 (HUOM: 4 PÄIVÄÄ) UUSI!

•         26.-30.6 (vko 26) Purjehduksen alkeiskurssi klo 9-17.

•         31.7..-4.8 (vko 31) Purjehduksen alkeiskurssi klo 9-17.

Ilmoittautuminen alkeiskursseille tästä

Kaikkien kurssien hinta on 225€. EMK:n jäsenille kurssien hinta on 190€.  Kurssi sisältää vakuutuksen ja lounaan ravintola Haukilahden Paviljongissa. Kurssit ovat hyvin suosittuja ja niihin kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin. Osallistumismäärä on rajoitettu.

Purjehduksen jatkokurssi:

Jatkokurssit on tarkoitettu alkeiskurssin käyneille tai aiemmin käyneille tai vastaavat taidot muuten omaaville purjehtijoille mm. itsenäinen rannasta lähteminen ja rantaan saapuminen. Tavoitteena kurssilla on oppia purjehtimaan jollaa itsenäisesti. 

•         19. - 22.6. (vko 25) Purjehduksen jatkokurssi klo 9-17 (HUOM: 4 PÄIVÄÄ)

•         31.7..-4.8. (vko 31) Purjehduksen jatkokurssi klo 9-17

Ilmoittautuminen jatkokursseille tästä

Kaikkien kurssien hinta on 225€. EMK:n jäsenille kurssien hinta on 190€.  Kurssi sisältää vakuutuksen ja lounaan ravintola Haukilahden Paviljongissa. Kurssit ovat hyvin suosittuja ja niihin kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin. Osallistujamäärä on rajoitettu.

Kurssi ja harjoittelupaikkana on EMK:n satama Haukilahdessa, Mellstenintie 12 02170 Espoo. Koulutusveneinä käytämme Optimistijollia sekä isommille purjehtijoille myös Zoom8-jollia. Kurssilaiset saavat koulun puolesta käyttöönsä veneet ja kelluntaliivin. Ohjaajina toimivat Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) ohjaajakoulutuksen käyneet ohjaajat. Espoon Merenkävijät on hyvän lasten ja nuorten urheilun Nuori Suomi ry:n sinettiseura.

Purjehdus harrastuksena

Kurssien jälkeen olet tervetullut jatkamaan ympärivuotista jollapurjehdus harrastusta EMK seurassa. Alkuun pääsee edullisesti koska ensimmäisen syksyn harjoittelumaksu on ainoastaan 150 euroa ja sisältää seuran puolelta vuokrattavan jollan. EMK juniorijäsenyys on 15 euroa/vuosi, ei liittymismaksua. Seuran vuokrattavia jollia on rajoitettu määrä.

Lisätietoja:
Tiedustelut Espoon Merenkävijöiden valmennuskoordinaattori Veera Hokka; veera.hokka [at] pp.inet.fi, puhelin 050-4328411.
Saat myös hyvissä ajoin ennen kurssin alkua kurssikirjeen, jossa tarkemmin päivien ohjelmasta sekä vaatetuksesta.